Asiakastarina Kalle Höylänen:

Minkä nuorena oppii, sen vanhana huutaa

Vuosi oli 1954 ja 6-vuotias Kalle Höylänen koki jotain, mikä sytytti elinikäisen roihun. Kallen eno vei nimittäin nuoren miehen huutokauppaan. Eikä mihin tahansa, vaan nimenomaan Puolustusvoimain huutokauppaan. Näitä huutokauppoja on nyttemmin kertynyt jo pitkälti toistasataa ja onko innostus laantunut? Ei pätkääkään.

Kauppamies pienestä pitäen

Kalle kävi Nokian Kankaantaan koulua ja poikia ei pidätellyt mikään, kun Kalkun huutokaupan aika oli. Huutokauppaan veti tunnelman lisäksi myös Leppäsen Teutorin munkit. Pojat myivät tyhjiä pulloja ja niistä saadut tienestit löysivät tiensä lyhentämättöminä munkkikauppaan. Juuri täällä Kalkun huutokaupassa Teutori keksi yhdistää omenahillomunkin ja makkaran, ja voilà legendaarinen Kuuma koira oli syntynyt! Arvaatte varmaan, ketkä olivat ensimmäiset onnelliset maistajat…

Ennätystentekijä

Kallen nimissä on myös varikon kallein huuto, 4-akselinen autonosturi. Alkuhinta oli määritelty 15-25 000 euron hujakoilla, mutta varsinaisena automiehenä Kalle tiesi heti nosturin todellisen arvon ja täräytti muilta huutajilta luulot pois 35 000 euron avauksella. Tai siis melkein kaikilta muilta, yksi innokas lähti kisaan mukaan ja kohotti Kallen pohjatarjousta tuhannella eurolla. Kalle pani paremmaksi ja korotti viidellä tonnilla, sinnikäs vastapeluri puolestaan tonnilla. Tätä jatkui niin kauan, että viimeinen huuto oli 52 000 euroa ja autonosturi Kallen. Siis hetken. Ei nimittäin mennyt vuorokauttakaan, kun Kalle oli jo myynyt löydön eteenpäin ja ihan sievoisella voitolla. Aikamoinen huutaja tämä Kalle!

Tuurilla ja taidolla

Kalle kertoo, että hänellä on käynyt kova tuuri löytöjensä kanssa. Vähän ajettuja ja hyvin pidettyjä löytöjä lähtee mukaan jokaisesta huutokaupasta. Kaikki eivät aina näitä helmiksi tunnistakaan, esimerkiksi se kerta, kun Kalle huusi vähän ajetun kuorma-auton. Hyvä peli sinänsä, mitä nyt moottori puuttui. Mutta niin vain Kalle myikin senkin voitolla eteenpäin.

Hyvä tuuri kävi myös vaimon valinnassa, sillä kun Kalle oikein innostuu huutamaan, hälytetään Tuula-rouva apuun ja ilman mutinoita hän kiikuttaa lisää käteistä huutokauppapaikalle. Tietää, ettei Kalle virhevalintoja tee, onhan hän siitä paras esimerkki!